Aluksi kiersimme Bealdoaivvaksen pohjoiskärjen nousematta rinteen päälle. Länsiluoteessa Honkavuoman takana kohosi Hanhipään laaja tunturi reilusti yli 500 metriin. Alunperin oli kiinnostusta huiputtaa myös Hanhipää, mutta päätimme jättää sen vaikkapa ruskareissun kohteeksi. Jatkoimme Bealdoaivvaksen länsirinteitä myötäillen.




















Bealdoaivvaksen rinteessä pysyttelimme tunturikoivurajan yläpuolella. Maasto oli melko kallioista, mutta ei rakkaa. Rinteeltä oli näkymä Honkavuomalle ja sen yli Hanhipään tunturialueelle.

Taivalluksemme jatkui Tuanganuaivin länsirinnettä. Suunnittelimme kodan pystyttämistä sinne, mutta tuuli tuntui liian voimakkaalta. Niinpä jatkoimme Tuanganuaivin ja seuraavan tunturin, Bealdoaivvaksen, väliseen loivareunaiseen ja tunturikoivua kasvavaan laaksoon, jossa luikerteli raikasta vettä tarjoileva tunturipuro.

Kodalle löytyi oivallinen suojaisa paikka jäkälärinteestä. Kello näytti puolen yön tietämiä, mutta varsin valoisana pysyi yötön yö. Kartalta mitaten matkaa oli kertynyt noin 9,5 km. Olihan sitä siinä tarpeeksi yli tuhannen kilometrin automatkan päälle.

Aamulla Kelly Kettle jälleen savusi, tuhisi, puhisi ja nopsasti keitti veden kahville ja teelle, palanpainikkeeksi sihiseville pekoneille. Riittipä siitä vielä aamupuuroonkin.

Bealdoaivvas