Kesän 2003 kipaisu päätettiin tehdä Inarin ja Utsjoen seutivilla sijaitsevaan Kaldoaivin erämaahan. Reissu olikin meille kaikille ensimmäinen (vaellus) Suomen tuohon kolkkaan. Reissun suunnittelu meni vanhaan kokemukseen luottaen vähintäänkin lonkalta (ainakin allekirjoittaneelta), onneksi ei sentään reisille.

Päätirehtöörinä tällä kertaa touhusi Antti, jonka vastuulle lankeutui etenkin muonitusvastaavan ja keittiömestarin vaativat, mutta ah' niin antoisat roolit - Antti huolehti taipaleella myös riittävän levon saamisesta, etenkin omalta osaltaan. Kuljetus sinne ja takaisin sujahti vauhdikkaasti Antin biilillä (kannattaako asua susirajan väärällä puolen?).

Timo tuntee kaikki Suomen linnut ja varmaan muutaman muualtakin eli ainakin allekirjoittaneelle oli tiedossa varsin mielenkiintoinen oppitunti siitä, mitä mikin piipertäjä untuviaan oikein on. Reissun saldona olikin mm. Lapinpöllö (minulle ensimmäinen, vaikka on tullutkin kairaa kierrettyä), maakotkia, piekanoita, tuulihaukkoja, selkälokkeja, tunturikihuja ja pirunmoinen määrä erilaisia piipertäjiä, taapertajia ja sen muita siivekkäitä. Timolla oli rompetta myös parin metsurin tarpeisiin ja vähintään kolmen sisar-hento-valkoisen varustamiseen.

Omalle osallani lankesi matkan ikuistaminen kuvalliseen muotoon - jalusta sai jäädä autoon koisailemaan reissun ajaksi, kun lähtöpaikassa punnittiin rinkkoja hartiavaa'alla. Samalla jäi myös 80-200L zoom, siispä koko kuvausarsenaaliksi muodostui kuhmuinen Canon AE-1 ja 24mm linssi. Yleensä kuvailen Sensia 100 diafilmille, mutta tällä kertaa valottelin paria eri negafilmiä (Superia ja joku kodak 400). Henkilökohtaisena tavoitteena oli saada kilon perhoharrihaamuraja paukahtamaan - ja kuinkas siinä sitten kävikään...