Sokosti
Laskeuduimme Kärppäpäiltä pieneen kuruun ja ryhdyimme kompuroimaan Hietapään rakkaisen rinteen kautta kohti Sokostin lakea. Sananmukaisesti se oli kompurointia, sillä koko rinne huipulle saakka oli hankalakulkuista rakkaa. Matkaan Kärppäpäältä Sokostin huipulle vierähti parisen tuntia.
Pilvisyys oli lisääntynyt, mutta onneksi sää oli pysynyt koko ajan poutaisena. Jonkin verran tuuli, mutta ainahan huipulla tuulee! Kun lämpöasteita ei tainnut olla täyteen kymmentäkään, niin varsin kalsealta olo Sokostilla tuntui. Näkymät kuitenkin olivat mahtavat.
Sokostin lakea, taustalla Ukselmapään suunnan tuntureita:

Ruotmuttipään aluetta etelälounaassa. Tähän suuntaan tunturialue loppuu ja alkavat suoalueet, joiden takana lounaassa avautuu laaja Lokan allas.
Sokostin massiivia suunnilleen eteläkaakkoon Hietapään suuntaan:
Emme kovin pitkään värjötelleet Sokostin paasien suojassa, vaan lähdimme hipsimään alaspäin. Tulomatkasta viisastuneina kuljimme rinteen alareunaa, jossa rakkaa oli vähemmän. Emme myöskään enää kiivenneet Kärppäpäille, vaan laskeuduimme Hietapään ja Kärppäpäiden välisestä kurusta outamaahan. Lasku oli turhankin jyrkkä. Paikoin oli pidettävä varvuista kiinni ja luisuttava suorastaan pers'mäkeä. Kärppäjärvien luona yhytimme polun, jota lopen uupuneina tallustimme Hammaskuruun.