Jaurujoelle

Päätimme jättää Anterijoen ja Vongoivan lenkin toiseen kertaan ja oijustimme Vuomapään eteläpuolitse Viepperhautapalon pohjoispäähän. Viepperhauta tarkoittaa peuranpyyntikuoppaa, jollaisten jäänteitä alueella on runsaasti. Maasto oli mukavan tasaista kangasta, joskin välillä koko polku katosi. Ehkä juuri sen vuoksi, että hyvässä maastossa saattoi täysin vapaasti valita kulkureittinsä.

Viepperhautapalolta seurasimme Hopiaojaa, joka on Siulaojan latvahaara. Maasto oli paikoin hyvin hankalaa. Kaiken lisäksi vettä satoi! Kivet ja puunjuuret muuttuivat liukkaiksi.

Hopiaoja yhtyi Siulaojaan, joka työntyi Siulavaaran ja Karhuvaaran väliseen kanjoniin. Polku kulki ylhäällä kanjonin rinteessä, josta avautui upea näkymä koskena kohisevalle joelle.

Siulaojan myötä päädyimme Siulanruoktulle, joka on Jaurujoen korkealla rantatörmällä oleva autiotupa. Ohitimme kämpän sisään vilkaisematta.

Tällä kohdalla Jaurujoki oli jo aivan muuta kuin vain noin 4 kim ylempänä, jossa olimme sen yli harpanneet. Kahlasimme joen poikki ja pystytimme viimeisen leirimme vastarannan kuolpunalle.







































Viimeisenä retkipäivänä rämmimme ensin poluttoman rääseikön läpi poroaidan polulle. Taivalsimme Auhtijoenselän kautta tuloreittiämme takaisin autolle. Reitti oli jopa vielä märempää kuin tullessa.

Marivaaran reitti ei tainnut päästä suosikkeihimme. Jos kulkija haluaa vaeltaa mahdollisimman paljon omassa yksinäisyydessään kohtaamatta muita kaksijalkaisia, Marivaaran reitti lienee niitä varmimpia. Kovin merkittäviä elämyksiä se ei tarjonne - paitsi, jos nauttii suomaisten kuusikoiden tuoksuista, kosteikoista, tiheäkasvuisista sekapuurääseiköistä. Eläimistö ja kasvisto lienevät hyvin erilaisia kuin muilla Saariselän sisäänmenosuunnilla - ehkä Kemihaaraa lukuun ottamatta. Kulkureittinä Marivaaran reitti ei ole kaikein helpoimpia etenkään, jos sattuu sadepitoinen sääjakso.