Huippua ei tietysti näy siinä vaiheessa. Eikä vielä pitkään aikaan. Alla oleva kuva on otettu Vierramvarelta ja siinä näkyy vain nousun ylärinne. Kebnekaisella on myös kaksi Topstugania, huippumajaa, uusi ja vanha. Ne molemmat jäävät hieman suorimman reitin oikealle (itäiselle) puolelle emmekä poikenneet niille. Hätätilanteessa ne on hyvä muistaa. Kebnellä voi soittaa kännykällä, apua tai muuten vaan.

Kebnen rinne on tietysti koko matkan rakkaa, jonka koko vaihtelee. Paikoin polku on kulunut sepelimäiseksi ja hankalaksi kulkea. Polku ei myöskään kaikin paikoin ole havaittavissa, vaikka sitä onkin pyritty merkitsemään punamaalilla. Silloin kannattaa vain kulkea "suoraan ylös". Kyllä sieltä aikanaan huippu tulee näkyviin, ellei koko tunturi satu olemaan pilvessä. Silloin näkyvyys voi mennä "nollaan" eikä Kebnellä silloin pitäisi edes olla!

Nousu tapahtui Kebnen etelärinnettä, joten lunta siellä oli näin keskikesällä varsin vähän. Sen vuoksi ei myöskään ollut enää sulamisvesilirejä, joten lisäveden löytäminen ei ollut helppoa. Meillä oli jokaisella kaksi juomapulloa, mutta ne oli täytetty Kittelin laaksossa ja vesi alkoi loppua. Vesivarastoa pyrittiin täydentämään "kaivelemalla" pieniä sulamisliruja. (Alla olevassa kuvassa näkyy taustalla Kaffedalenin "katkos" ja sen takana Vierramille nouseva jyrkkä rinne polkuineen).

Jo rinteessä alettiin nousta ympäristöä korkeammalle ja näköalat avartuivat

Viereiset 1700 metrin huiput alkavat näyttää pikkukukkuloilta...

Rinteen yläosasta löytyy hieman enemmänkin lunta. Samalla Kebnen Sydtoppen ilmaantuu näkyviin. Viimeiset sadat metrit ovatkin sitten jo melko tasaisia - ja vaeltaja huoahtaa helpotuksesta