Seuraavana päivänä kävimme vielä Hirvasselän yli Hirvasjärvellä kokeilemassa kalaonnea, mutta lienee kesäkuu ollut turhan aikaista kalojen saamiseksi rannalta käsin.
Hirvasjärvi:


Hirvasjärveltä palattuamme päätimme pistää hynttyyt kasaan ja lähteä palailemaan kohti maalikyliä. Taivaanrannassa murahteleva ukkonen pisti hieman vauhtiakin leirin purkamiseen.
Kävelimme suunnilleen samaa reittiä kallioselänteen yli kohti Uutuanjokea. Oikeastaan meidän piti osua kahden järven väliselle parinsadan metrin levyiselle suokannakselle, ettei tarvitsisi lähteä järviä kiertämään. Selänteen päällä erehdyimme kallioista ja kuljimme hetken ajan hieman vikasuuntaan. Jouduimme ottamaan summittaisen suunnan kompassilla. Hienoinen sadekin alkoi eikä tietenkään helpottanut suunnistusta. Hämmästyttävän hyvin Janne kompassia tiiraillen luotsasi meidät selänteen jälkeisen vaikeakulkuisen lohkaremaaston ja rämeikkömetsän läpi. Kun tulimme suokannakselle, olimme vain muutamia kymmeniä metrejä sivussa optimaalisesta kohdasta.
Uutuanjoen kangasmetsään päästyämme ukkonen alkoi paukutella tosissaan. Mietimme, miten suojautua todennäköiseltä rankkasateelta. Polun varressa oli kaarelle taipunut koivu. Heitimme laavun pohjana käytetyn pressun koivukaaren päälle ja ahtauduimme pressun alle. Kyykimme hyvän tovin, mutta odotettua ukkoskuuroa ei tullutkaan päällemme. Vilusta hytisten - olimme kävelyn aikana jo melkoisesti kastuneet - kömmimme katoksesta ja jatkoimme Uutuanjoen suulle, jossa olimme tullessa ylittäneet joen. Kun siinä riisuimme napaa myöten ja lähdimme kahlaamaan joen yli, se pelätty sadekuuro iski. Niinpä kastuimme perin pohjin. Sateen jatkuessa kiskoimme housut ja kengät jalkaan. Eipä siinä viitsinyt jäädä leiriä pystyttämään, vaan jatkoimme Vuontisjärven rantaa mukaillen Jankkilaan.
Ylitimme Pakanajoen tutusta kohdasta ilman kommelluksia. Kävelimme vielä pari kilometriä tasaisen kangasmetsän läpi ja leiriydyimme polun varteen Pakanajoen suvannon äärelle. Onneksi sade oli lakannut ja ilta oli kaunis. Kun saimme kuivaa ylle, enää ei ollut kylmäkään.
Seuraavana aamuna astelimme autolle ja lähdimme jälleen kohti etelää.
Totesimme, että sopivilla reittivalinnoilla kulkeminen ainakin näillä seuduilla onnistui aivan kohtuullisesti. Paikoitellen maasto oli suorastaan erinomaista. Vätsäri ei ollut lainkaan niin paha paikka kuin olimme kertomusten perusteella pelänneet. Mielestämme kannattaa käyttää kallioselänteitä hyväkseen, jos ne osuvat kohtuullisesti kulkusuuntaan. Routasenkuru on näkemisen arvoinen paikka.
Hirvasjärvi:


Hirvasjärveltä palattuamme päätimme pistää hynttyyt kasaan ja lähteä palailemaan kohti maalikyliä. Taivaanrannassa murahteleva ukkonen pisti hieman vauhtiakin leirin purkamiseen.
Kävelimme suunnilleen samaa reittiä kallioselänteen yli kohti Uutuanjokea. Oikeastaan meidän piti osua kahden järven väliselle parinsadan metrin levyiselle suokannakselle, ettei tarvitsisi lähteä järviä kiertämään. Selänteen päällä erehdyimme kallioista ja kuljimme hetken ajan hieman vikasuuntaan. Jouduimme ottamaan summittaisen suunnan kompassilla. Hienoinen sadekin alkoi eikä tietenkään helpottanut suunnistusta. Hämmästyttävän hyvin Janne kompassia tiiraillen luotsasi meidät selänteen jälkeisen vaikeakulkuisen lohkaremaaston ja rämeikkömetsän läpi. Kun tulimme suokannakselle, olimme vain muutamia kymmeniä metrejä sivussa optimaalisesta kohdasta.
Uutuanjoen kangasmetsään päästyämme ukkonen alkoi paukutella tosissaan. Mietimme, miten suojautua todennäköiseltä rankkasateelta. Polun varressa oli kaarelle taipunut koivu. Heitimme laavun pohjana käytetyn pressun koivukaaren päälle ja ahtauduimme pressun alle. Kyykimme hyvän tovin, mutta odotettua ukkoskuuroa ei tullutkaan päällemme. Vilusta hytisten - olimme kävelyn aikana jo melkoisesti kastuneet - kömmimme katoksesta ja jatkoimme Uutuanjoen suulle, jossa olimme tullessa ylittäneet joen. Kun siinä riisuimme napaa myöten ja lähdimme kahlaamaan joen yli, se pelätty sadekuuro iski. Niinpä kastuimme perin pohjin. Sateen jatkuessa kiskoimme housut ja kengät jalkaan. Eipä siinä viitsinyt jäädä leiriä pystyttämään, vaan jatkoimme Vuontisjärven rantaa mukaillen Jankkilaan.
Ylitimme Pakanajoen tutusta kohdasta ilman kommelluksia. Kävelimme vielä pari kilometriä tasaisen kangasmetsän läpi ja leiriydyimme polun varteen Pakanajoen suvannon äärelle. Onneksi sade oli lakannut ja ilta oli kaunis. Kun saimme kuivaa ylle, enää ei ollut kylmäkään.
Seuraavana aamuna astelimme autolle ja lähdimme jälleen kohti etelää.
Totesimme, että sopivilla reittivalinnoilla kulkeminen ainakin näillä seuduilla onnistui aivan kohtuullisesti. Paikoitellen maasto oli suorastaan erinomaista. Vätsäri ei ollut lainkaan niin paha paikka kuin olimme kertomusten perusteella pelänneet. Mielestämme kannattaa käyttää kallioselänteitä hyväkseen, jos ne osuvat kohtuullisesti kulkusuuntaan. Routasenkuru on näkemisen arvoinen paikka.