Reittimerkintöjä oli siellä täällä, mutta ne olivat erittäin puutteelliset, joten reittiä ei voi sanoa merkityksi. Varsinkin kriittisiltä paikoilta merkinnät puuttuivat kokonaan. Kiltjörnan-järven läheisyydessä reitti suolle tullessa muuttui sekavaksi, kun mönkijät olivat ajelleet mistä milloinkin kuivempia kohtia etsien. Merkinnät puuttuivat ja jonkin aikaa piti jatkoa haeskella, kun reitti tosiasiassa tuossa kohtaa kääntyi suorakulmaisesti oikealle.

Kartalla polku päättyi pienen lammen reunaan suolla. Ihmettelimme, miten mönkijäura voisi yhtä äkkiä loppua keskelle ei mitään. Eikä se loppunutkaan. Kun väsyneinä rinkat selässä kiertelimme suoaukeaa, niin löytyihän jatkoura suon vasemmasta takakulmasta, vaikka kartalta tuo jatkoreitti kokonaan puuttuikin.

Jonkin matkaa käveltiin yhä kapeammaksi käyvää uraa ja niinpä se taas päättyi suon reunaan. Kapeahkon suon takana näkyi järvi, mutta mikä järvi - Harrvattnet vai Lille Oksvattnet? Hetken verran siinä pähkäilimme ja kiersimme järven kulmaan kukkulalle katselemaan lähiympäristöä. Siinä meille varmistui, että kysymyksessä oli Lille Oksvattnet, joten sitä ei pitänyt missään tapauksessa lähteä oikealta kiertämään. Nyt polku ei todellakaan enää jatkunut. Rämmimme puolikuolleina järven (lounais)rannan rämeiköillä parisen kilometriä ennen kuin vastaan tuli Okselva.

Olimme etukäteen epävarmoja, miten tuon leveän joen ylitys onnistuisi. Meillä oli todella tuuria, kun osuimme oikeastaan suoraan sellaiseen kohtaan, josta joen yli pääsi vaivattomasti kävelemään taajaa kivikkoa myöten. Runsaamman veden aikana se ei tietenkään onnistuisi.

Alla olevassa kuvassa ylityskohta on kuvattu menosuuntamme suhteen vastarannalta (siis takaisinpäin katsoen):



Ylityspaikka oli vain parisen sataa metriä ylävirtaan jokisuusta, jossa Okselva laskee Lille Oksvattnetiin. Joen alajuoksun suunnassa näkyi järvikin:



Ilta oli jo verraten pitkällä, kun olimme päässeet Okselvan yli. Pitkän automatkan päälle tuo muutaman kilometrin (ehkä n. 7-8 km) sai riittää. Kun joen länsirannan maasto oli kaunista aihkikangasta, pistimme asennon siihen.



Edellisellä Vätsärin reissulla kesäkuussa meillä oli ollut majoitteena Pena-laavu. Nyt kokeilimme kevytkotaa, GoLiten Shangri-La 5. Siinä ei ollut sisäosaa eli hyttysverkkoa, mutta eipä tähän aikaan enää ollut sääskiäkään. Lattiaksi levitimme kaksi kevytpressua, etteivät risut puhkoisi ilmapatjojamme. Tilaa oli kahdelle ruhtinaallisesti, sillä valmistaja lupailee tilaa peräti viidelle. Tällä reissulla se oli  toimiva majoite, mutta emme esimerkiksi olleet lainkaan kunnon sateessa, joten vedenkestävyyttä ei jouduttu kokeilemaan. Keittimenä meillä oli Kelly Kettle, joka toimi siinä tehtävässä erinomaisesti.