Nitsijärven tuuleen

Melontaretken aloitus- ja myös lopetuspaikaksi olimme päättäneet Sevettijärven tien varressa runsaat 10 km Partakon pohjoispuolella Nitsijärven länsirannalla olevan veneenlaskupaikan, joka on aivan tien vieressä. Veneenlaskupaikka oli rakennettu vanhan tiepohjan viereen ja autoille oli jäänyt varsin paljon parkkipaikkoja tälle vanhalle tienpätkälle. Kanootit pääsi tyrkkäämään autolta vajaan 10 metrin päässä olevaan järveen rantapengertä myöten, joten alkulastaus sujui vaivattomasti. Saavuimme rantaa iltapäivän loppupuolella, mutta sopivaa melonta-aikaa oli vielä runsaasti.

Tuuli oli suunnilleen pohjoisen-pohjoiskoillisen puolella, joten lähtöranta oli tyven. Keli näytti ehkä turhankin hyvältä.

RAVit kanootteineen Sodankylässä matkalla pohjoiseen.

Nitsijärvi. Lähtöranta Sevetin tien varressa. Etualalla tyyni "Pekkalanlahti", taustalla olevan niemen takaa aukenee tuulinen Nililahti.

Lähtöranta on varsin hyvä pakkaamisen kannalta.

Tuulisella Nitsillä kohti Nililahden perukkaa.

Onnellisesti päästiin Nililahden perälle ja rantaan.

Salmeen ahtautuvat aallot keinuttelivat kanootteja.

Kun olimme päässeet "Pekkalan lahden" suun yli ja niemen kärjen ohi Nililahden suulle, Nitsijärven useampi kilometristä selkää halkovat vaahtopäät alkoivat keikutella kanoottejamme. Myös puhurit pääsivät nyt vapaasti temmeltämään, joten ilmeet menivät vakaviksi heti ensimmäisellä kilometrillä. Ei puhettakaan, että olisimme uskaltaneet lähteä tuulen ja aaltojen suuntaan poikittain ylittämään Nililahden suuta päästäksemme pitkän Harjuniemen pohjoispuolitse.

Meloimme myötäiseen kohti Nililahden perän keskikohtaa, siis melko tarkalleen etelään. Aina silloin tällöin pahin aalto pärskäytti vettä vähän laidan sisäpuolellekin. Niin "ajauduimme" lahden perälle, pienen niemen länsipuolelle. Olimme ensin luulleet niemeä saareksi ja aikoneet mennä sen suojaiselta eteläpuolelta "mantereen" rannan tuntumassa, mutta saari olikin siis niemi.

Ennen "saariniemen" suojaan pääsyä jouduimme melomaan sen ja viereisen saaren välisestä pikkusalmesta, jossa oli varsin hurja ristiaallokko, kun Nitsijärven selkää viisi kilometriä vyöryneet vaahtopäät matalassa vedessä ahtautuiva kapeaan salmeen. Kanootit keikkuivat "holtittomasti" miten sattui, mutta pystyssä sentään pysyi kumpikin.

Totesimme, että kannaksen leveys oli vain muutama kymmenen metriä, kuivaa konteikkoa. Ei siis muuta kuin kiskaistiin kanootit tavaroineen kannaksen yli. Kannaksen toisella puolella oli Nililahden kaakkoisin kulmaus. Sinnekin aallot vyöryivät esteettä, mutta ranta oli erittäin matalaa (alle puolimetriä) hiekkapohjaa - todellista lasten unelmauimarantaa, joten uskalsimme uhmata aaltoja ja keikuttelimme itsemme Harjuniemen tyveen. Se olikin Harjuniemen suojaama poukama, johon pohjoiskoillisen aallot ja tuuli eivät juurikaan päässeet.

Tuntui, että olimme siltä päivältä saaneet tarpeeksi melonnasta. Tutkimme hieman ympäristöä. Totesimme, että Harjuniemen tyvi oli sen verran kapea, että siitä saisi kanootit vedettyä ylikin. Ainoa ongelma oli, että Harjuniemi oli nimensä mukaisesti korkeahkoa harjua, joten aivan kevyt tempaus ei riittäisi. Se olisi kuitenkin vasta seuraavan aamun murhe.