Kanavavuono ja Kuuvan kanava

Myöhäinen ilta-aurinko - tai itse asiassa yöaurinko - oli vastassa, kun kanoottimme lipuivat Kanavavuonoon. Tunnelma oli suorastaan idyllinen, vaikuttava. Kanavavuonon rannat oli tuulen tuivertamien mäntyjen peittämiä karuja kankaita, jotka paikoin nousivat varsin korkeinakin harjuina suoraan järvestä. 

Oli tullut täysin tyyntä. Vuonon pinta oli kuin peiliä, josta metsän taakse vajonneen auringon punaamat pilvet heijastuivat. Vain kanootin aallot ja paikoin siikojen syönti rikkoivat peilipinnan. Kliseemäisesti voi vain todeta, että sanat eivät riitä kuvaamaan melontatunnelmaa tällä öisellä äänettömällä peilityynellä inarin vuonolla.

Kanavavuono päättyi, mutta uoma jatkui Kuuvan kanavana. Tämä kanava on Inarin erikoisuus. Se on lapiolla kaivettu muutaman sadan metrin pituinen ja muutaman metrin levyinen kanava, joka siis yhdistää Kanavavuonon (Vasikkaselän) Koskivuonoon. Kaivaja suunnitteli kanavansa tulonlähteeksi, mutta nyt kulku on vapaata, kun kanavan kaivaja on jo siirtynyt autuaammille kalavesille. Kanavan varteen ja läheisyyteen on pykätty myös muutamia lomamökkejä.

Myöhäisen ilta-auringon valossa saavuttiin Kanavavuonolle.	Kanavavuonon rannat olivat "hyvänäköistä" petäjäkangasta.
Aurinko vaipui vähitellen metsän taakse.	Taivas ja järvi hehkuivat monissa punaisen sävyissä.
Kanavavuono oli peilityyni. Inarijärven kesäyön taika ympäröi melojat.	Vain kanootin vanat rikkoivat pinnan. Melan lupsaukseen sekoittui vain kalan loiskauksia tai yövirkun linnun ääntelyä.
Kanavavuono jatkui Kuuvan kanavana, joka välillä laajeni lompolomaiseksi.	Kuuvan kanavan päässä alkoi näkyä yhteys Koskivuonolle. Näytti kuin uoma olisi noussut taivaalle.