Inarijärven Koskivuono

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa siirtyminen Nitsijärveltä Inarijärvelle. Nitsi on siis jonkin verran ylempänä kuin Inari. Korkeusero vaihtelee Inarijärven säännöstelyn vuoksi. Kartassa korkeusero on noin metrin. Nitsistä laskee lyhyt koskiuoma Inariin. Vilkaisimme sen yläpäätä, mutta kun se näytti varsin kiviseltä, emm lähteneet kokeilemaan enempää laskemista kuin uittamistakaan.

Järvien väliin on rakennettu myös venetie. Se sijaitsee koskiuoman suusta satakunta metriä etelään lähellä A-kummelia. Venetiellä on rautatien tapaiset kiskot, joita pitkin vaijerilla (vinssillä) liikutetaan varsin raskasta venevaunua. Kiskot ulottuvat molemmissa päissään järveen ja isokin vene voidaan siten uittaa vaunun päälle ja sitten vinssata se vaunussa rataa pitkin toiseen järveen. Kokeilimme vaunun vinssausta, mutta se osoittautui niin raskaaksi ja hitaaksi, että päätimme siirtää kanootit ilman vaunua.

Venetien kiskopölkyt, lukuunottamatta aivan radan päissä olevia, olivat puusta ja onneksi hieman kivistä maanpintaa korkeammalla. Niinpä ne soveltuivatkin hyvin kanoottien vetoalustaksi. Matka on arviolta noin 150 metriä. Purimme kanootit tavaroista ja nostimme ne muutaman metrin matkan saadaksemme ne puisille pölkyille. Sitten vetäisimme kanootit kannaksen toiselle puolelle ja kannoimme tavarat. Operaatio ei ollut kovinkaan raskas ja siirtyminen kesti vain 15-20 minuuttia.

Kun lastasimme kanootteja venetien Inarijärven puolella, huomasimme, että järvien välisen kosken alapäässä kiroillen tyhjennettiin perämoottorivenettä ja keräiltiin tavaroita koskesta. Ilmeisesti vene oli uitettaessa kaatunut koskeen.

Matka Inarin puolella alkoi todella upeissa olosuhteissa. Järvi oli peilityyni. Kun vesi on erittäin kirkasta, pohja näkyi useiden metrien syvyyteen. Kivikkoisissa paikoissa tuntui suorastaan "selkäpiitä kutittavalta", kun kanootti lipui talonkokoisten lohkareiden ylitse. Koskivuonon alkupäässä on toinen salmi noin kilometri edellisestä itäänpäin (kummeli C). Sen läpi siis menee merkitty venereitti. Veneilyreitin opasviittojen ulkopuolella salmi on erittäin matala ja kivinen. Jopa nyt, vaikka vesi oli korkealla, kanootinkin alle alkoi jäädä niin vähän vettä, että päätimme läpäistä salmen venereitin kohdalta välttääksemme tarpeettomat kivikosketukset.

Koskivuonon länsiosassa rantapenkereet näyttivät matalahkoilta ja niitä peitti "kitukasvuinen" koivikko. Edettäessä pitemmälle Koskivuonoon rantapenkereet alkoivat olla korkeampia ja niitä peitti monin paikoin iäkkäät männiköt. Olimme odottaneet maaston olevan soista ja koivuvaltaista, joten havainto ja kokemus olivat erittäin mieluisat.

Meloimme erinomaisissa olosuhteissa koilliseen noudatellen aluksi Koskivuonon länsirantaa. Korokasvuonon suun avautuessa käänsimme suunnan itäkoilliseen ja ylitimme Koskivuonon siirtyen sen itärannan tuntumaan. Koskivuonon itärantana olevan niemen pohjoiskärjessä nousimme rantaan lepotauolle. Todettakoon, että sieltä oli edelleen hyvä gsm-yhteys "tilanneraportin" antamiseen kotijoukoille.

Jatkoimme matkaa kaartaen niemen ympäri kohti etelää. Selkämme taakse jäi Suolisvuonon suu. Meloimme vain noin kilometrin verran. Tuuli oli nyt voimistunut, mutta kääntynyt etelään eli vastaiseksi. Rantauduimme lounas- ja lepotauolle. Olimme itse asiassa jo meloneet reilusti sille päivälle suunnitellun matkan. Kokeilimme myös kalaonnea, mutta jouduimme tyytymään yhteen keskikokoiseen harriin. Tuulinen, mutta muutoin aurinkoinen ja helteinen sää houkutteli sekä auringonottoon että uimaan.

Koskivuonon päättyessä rantauduimme niemen kärkeen lepotauolle.	Sää suosi edelleen. Soittelimme kotipuoleen. Taustalla Koskivuonon pohjoispäätä.
Olemme siirtyneet niemen itärannalle. Taustalla avautuu etelän suuntaan Pisteriniemensalmi. Tuuli oli yltynyt.	Tuulesta huolimatta lämmin sää houkutteli pulikoimaan. Miinus matki marakattia ja ihmetteli omituisia touhuja.

Tuulen voimistuminen alkoi arveluttaa. Jouduimme ratkaisemaan, miten matka siitä eteenpäin suunnattaisiin. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Surnuvuonoon, mutta silloin joutuisimme etelätuulella melomaan varsin laajan selän poikki alatuulen puolelta sivutuulessa. Se ei tuntunut houkuttelevalta. Lisäksi olisi se riski, että tuulen voimistuessa emme pääsisi palaamaan tuulen mahdollisesti vieläkin voimistuessa. Päädyimme siihen, että melomme seuraavaksi yöksi Palosaaren ja Keskisaaren kautta Turvesaarten pohjoisrannalle. Seuraavana päivänä päätettäisiin jatkosuunnitelmasta.